Siirry sisältöön

Keskusteleva ja kannustava Aurora Oulu

17.06.2022

Nuortenkoti Aurora Oulu on aivan Oulun sydämessä sijaitseva sijaishuollon perusyksikkö. Moniammatillinen henkilökunta tekee töitä nuoren kanssa ja nuoren eteen.

Nuoret tulevat Auroraan hyvin erilaisista syistä ja lähtökohdista. Nuorella saattaa olla mielenterveyden haasteita, jotka heijastuvat koulunkäyntiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Joskus nuori sijoitetaan vanhempien ongelmien takia. Työskentelyssä pureudutaan nuoren oireilun juurisyihin ja siinä on mukana nuoren lisäksi hänen läheisensä. Henkilökunnalla on erityisosaamista mielenterveys- ja päihdetyöstä.

Aurora Oulussa lähellä on kaikki, mitä nuortenkotiin sijoitetut 12–17-vuotiaat nuoret tarvitsevat, niin koulut kuin harrastusmahdollisuudetkin. Myös kulkuyhteydet ovat hyvät, jotta nuoren on helppo lähteä esimerkiksi kotiharjoittelujaksoille.

– Tällä hetkellä yksikön 14 nuoresta 13 lähtee eri kouluun. Yhteistyö koulujen kanssa on tiivistä, palveluesimies Antti Suorsa sanoo.

Nuoren oma koti

Aurora Oulu on niin kodinomainen kuin se lastensuojelun yksikössä on mahdollista. Nuortenkodin säännöt on tehty yhdessä nuorten kanssa. Päivän rutiinit ovat tärkeitä: aamulla herätään kouluun, koulun jälkeen on nuoren omat hoitokontaktit ja henkilökohtaiset menot.

Jokainen nuorista osallistuu vuorollaan päivällisen tekoon ja kaikki osallistuvat yhteiselle aterialle. Ilta on varattu omille harrastuksille, joihin myös ohjaajat osallistuvat nuoren kanssa. Myös nuoren vanhemmat ja kaverit ovat tervetulleita käymään kylässä sovitusti.

Sijoitukset kestävät puolesta vuodesta jopa kolmeen vuoteen.

– Ongelmat ovat usein pitkäaikaisia, eikä niitä pysty ratkaisemaan viikossa tai kahdessa. Sijoitus on nuorelle aina kriisi. Jokaisen kanssa pitää löytää yksilöllinen tapa, miten se puretaan ja miten hän lähtee tekemään työtä itsensä kanssa, Suorsa muistuttaa.

Aurora Oulussa toteutuu lasten turvallinen suhde ohjaajiin, arjen taitojen harjoitteleminen ja koulunkäynnin tukeminen. Luottamussuhteen luominen nuoreen on työskentelyn perusta, sillä nuoren luottamus on voitu rikkoa monta kertaa.

– Tavoitteena on saada nuoressa heräämään usko tulevaisuuteen. Nuori oppii luottamaan siihen, että aikuinen jaksaa kannustaa ja on aina tukena, tiimivastaava Maarit Salmi toteaa.

Ajan antaminen nuorelle on tärkeää. Vaikka nuori sanoo: Mene pois, hän tietää, että ohjaaja on silti oven takana olemassa häntä varten. Hankalat tilanteet myös keskustellaan läpi, ettei mikään jää kaivelemaan hampaankoloon.

– Kun nuori ei osaa sanoittaa pahaa oloaan, meidän tehtävämme on löytää yhteinen kieli.

Aurora Oulusta nuori palaa kotiin, jatkaa tuetumpaan paikkaan tai siirtyy täysi-ikäistyttyään itsenäiseen elämään, jolloin hän on oikeutettu jälkihuollon palveluun.

--------
Aurora Oulussa on vapaita asiakaspaikkoja.
Lisätietoja antaa tiimivastaava Maarit Salmi, 050 3125 803, maarit.salmi@hoivatie.fi

Keskusteleva ja kannustava Aurora Oulu