Siirry sisältöön

Tarinoita Hoivatieltä

Artikkeli

Tärkeintä työssäni on, että nuoret aidosti hyötyvät läsnäolostani

Sami Salmela on työskennellyt reilun vuoden vastuusairaanhoitajana sijaishuollon erityisyksikkö Salorinteellä ja Salorinteen erityisen huolenpidon yksikössä. Mitä kaikkea työ pitää sisällään?
Artikkeli

Asemakylässä luotetaan tavallisten asioiden voimaan

Asemakylä avaa ovensa 11.9.2023 Haukiputaalla. Asemakylä on vaativan sijaishuollon yksikkö haasteellisesti oirehtiville 13–17-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat vahvaa ammatillista tukea kasvussaan.
Blogi

Yhdessä olemisen iso voima

Pohjolakodin nuokkari lisää yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Yhdessä olemisen voima on iso, ja erityisesti tässä ajassa tarvitaan toisen ihmisen läsnäoloa. ”Tuntuu turvalliselta tulla tänne, täällä on mukava turvallinen ilmapiiri”, nuokkarin kävijät
Artikkeli

Moniammatillinen ja välittävä yhteisö nuoren tukena

Muhoksella sijaitseva Salorinne on sijaishuollon erityisyksikkö haasteellisesti oirehtiville nuorille, jotka tarvitsevat kasvussaan vahvaa ammatillista tukea ja hyötyvät koulukotikoulun erityisosaamisesta.
Artikkeli

Laaja-alainen opetus valmistelee työelämään

Kaarlo Laakkonen on opiskellut Diakissa sosionomi (AMK), diakoniatyö -tutkinnon. Hän työskentelee tiimivastaavana Karhulan sijaishuollon erityisyksikössä Muhoksella.
Artikkeli

Antoisaa, haastavaa, mahtavaa!

Millaista työ sijaishuollon erityisyksikössä oikeasti on?
Blogi

Uuännässä puhalletaan yhteen hiileen!

Utanen-Nuojuassa työtä tehdään tiimityönä. Omaohjaajaparit huolehtivat lapsen asioista yhdessä muun työyhteisön kanssa, ja suunnittelevat lapsen arkea yksilöllisesti jokaisen tarpeet huomioon ottaen.
Artikkeli

Moniammatillinen yhteistyö tukee lapsen hoitoa ja kasvatusta

Hoivatien Muhoksen sijaishuollon erityisyksiköissä haasteellisesti oireileva nuori saa tiivistä huolenpitoa ja kokonaisvaltaista kasvatusta ja kuntoutusta. Kasvatuksesta vastaavan henkilöstön työtä tukee monitieteinen ja moniammatillinen terveydenhuollon
Artikkeli

Parasta on, jos voin vaikuttaa positiivisella tavalla nuoren elämänjanassa

Diakin Oulun-kampuksella ensimmäistä vuotta sosionomi-diakoniatyön opintoja suorittava Sami Karvonen työskentelee opiskelujen ohessa Hoivatien nuortenkodissa Ylitorniolla. Opintoihin houkutteli halu syventää omaa lastensuojelutyön osaamista.
Artikkeli

Uusia näkökulmia työelämävaihdosta

Diakonia-ammattikorkeakoulun sosiaalialan lehtori, opinto-ohjaaja Sirpa Salmela oli työelämävaihdossa Hoivatien Aurora Kempeleessä keväällä. Työelämävaihdossa Salmela oli ensimmäistä kertaa. Työelämävaihdossa Salmelaa oli vastassa Diakista aikanaan sosion
Artikkeli

Päivittäisten kohtaamisten rooli korostuu lastensuojelutyössä

Leena Kalliosalo työskentelee Hoivatien Kempele Auroran osaston 2 tiimivastaavana. Tiimivastaavan pestissä Kalliosalo aloitti toukokuussa 2023.
Blogi

Sijaishuollon arjen askelmerkkejä

Lastensuojeluyksikön ohjaajan rooli lapsen elämässä on olla turvallinen aikuinen, jolle voi uskoutua, mutta joka toisaalta uskaltaa myös rajata lasta suojellakseen tätä.
Artikkeli

Meillä jokainen on oma itsensä

Nuortenkoti Aurora Ylitornio on 7-paikkainen perustason sijaishuollon yksikkö, joka sijaitsee Torniojoen törmän maisemissa Alkkulanraitilla. Aurorassa nuoren kuntoutumista tukee turvallinen suhde ohjaajiin.
Artikkeli

Keskusteleva ja kannustava Aurora Oulu

Nuortenkoti Aurora Oulu on aivan Oulun sydämessä sijaitseva sijaishuollon perusyksikkö. Moniammatillinen henkilökunta tekee töitä nuoren kanssa ja nuoren eteen.
Artikkeli

Kohtaava ja läsnäoleva Aurora Haukipudas

Nuortenkoti Aurora Haukipudas on 7-paikkainen perustason sijaishuoltoyksikkö 13–17-vuotiaille nuorille. Aurorassa nuoret harjoittelevat arjen taitoja, käyvät koulua, harrastavat ja elävät tavallista elämää.
Artikkeli

VillaAurassa asuu lapsia, jotka vievät sydämen

Turussa sijaitsevan erityisyksikkö VillaAuran henkilökunta on erikoistunut autismikirjoon kuuluvien ja muiden arkeensa laaja-alaisesti erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten avustamiseen ja kuntouttamiseen.
Blogi

Mietteitä ajasta tässä hektisessä ajassa

Aika ja aikataulut ovat nousseet hallitsevaan asemaan nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Ajan mittaaminen ja kellot ovat tehneet meistä tietoisia tarkasta ajasta, ja aikataulut ohjaavat ihmisten elämää ja yhteiskunnan toimintaa.