”En millään ehdi, kauhea kiire.”

”Olisipa vuorokaudessa enemmän tunteja.”

”Tarvitsen omaa aikaa!”

 ”Aikataulut meni taas uusiksi.”

Jokainen meistä on yllä olevat kommentit suustaan päästänyt tai ainakin kuullut toisen suusta. Mutta onko oikeasti niin, että aika ei riitä? Ja mistä tämä tunne tulee?

Kalenteri ja kello määrittävät arkemme.

Aika ja aikataulut ovat nousseet hallitsevaan asemaan nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Ajan mittaaminen ja kellot ovat tehneet meistä tietoisia tarkasta ajasta, ja aikataulut ohjaavat ihmisten elämää ja yhteiskunnan toimintaa. (Wikipedia)

Huomaammeko edes itse, kuinka kalenterin orjia olemme? Työaika, vapaa-aika, yhteinen aika, oma aika, päivärytmi, deadlinet. Usein työn tehokkuus mitataan työhön kuluneella ajalla ja palkka maksetaan tehtyjen työtuntien mukaan. Työn jälki ja laatu katsotaan täytetyistä lomakkeista, kirjauksista, listoilta ruksituista tehtävistä. Mitä enemmän suorituksia sitä tehokkaampi olet ollut. Vai oletko?

Digitaalinen aikakausi haastaa meidät myös työn ulkopuolella. Olemme (tai oletamme, että meidän pitää olla) aina tavoitettavissa kännykällä, somessa, pikaviestimillä. Jos et heti vastaa whatsappiin tai snäppiin, hätänumeroon on jo laitettu haku päälle. Mutta oikeaan pitkään vuorovaikutukselliseen puhelinkeskusteluun emme enää ehdi.

Me Hoivatiellä työskentelemme lähellä ihmistä.

Hoivatien kehittämispäivillä toimitusjohtaja Tiina Haanpää kertoi asiakkaan positiivisesta kokemuksesta: ”Hoivatien työntekijöillä on minulle aikaa”. Tämä on loistava palaute.

Me työntekijät emme saa unohtaa kaikkien arjentehtävien keskellä oleellisinta, asiakkaalle annettavaa aikaa. Olemme asiakkaan kanssa, toimitamme askareita hänen kanssaan tai järjestämme toimintoja hänelle. Työntekijän työvuoro täyttyy myös ruoanlaitosta, siivouksesta, kirjaamisista, raporteista, palavereista, lukuisista puhelinkeskusteluista.

Me viisaat asiantuntevat ammattilaiset oletamme tietävämme, mitä kaikkea asiakas tarvitsee arkeensa ja täytämme tai ainakin yritämme täyttää hänen ja omat kalenterimme aktiviteeteilla, keskusteluilla, palavereilla. Mutta ehdimmekö, muistammeko tai uskallammeko aidosti antaa asiakkaalle aikaa?

Läsnäoloa ja olemista tekemisen ja suorittamisen sijaan.

Luottamus syntyy ajan kanssa, kun annetaan toiselle tilaa ja aikaa puhua tai olla puhumatta, osallistua tai olla osallistumatta. Annetaan mahdollisuus yhdessä olemiseen ilman suorittamisen paineita. Aito vuorovaikutus vaatii aikaa, samoin luottamuksellisen suhteen syntyminen. Tähän voi kulua tunteja, viikkoja, kuukausia. Tekeminen ei saa olla itseisarvo, vaan läsnäolo ja ajan ja tilan antaminen toiselle.

Olemme myös ihmisinä eri rytmeissä. Toinen tarvitsee asian sulattamiseen enemmän aikaa kuin toinen, niin asiakas kuin työtoveritkin.

Onni asuu arjessa ja pienissä hetkissä.

Me odotamme aina jotakin. Odotamme viikonloppua, perheen yhteistä aikaa, lomaa, työreissua, matkaa, syntymäpäiviä, palkankorotusta, lottovoittoa, mitä itse kukanenkin. Odottamalla unohdamme elää tätä hetkeä. Kulutamme paljon aikaa vain odottamiseen.

Jokainen aika ja hetki on täynnä elämää juuri sillä hetkellä. Miksi murehtia mennyttä tai stressata liikaa tulevaa? Tässä maailmantilanteessa ehkä hieman skeptisesti todettu, mutta ehkäpä juuri nyt meidän pitääkin löytää ne pienet onnen hetket arjesta. Olla läsnä hetkessä.

Tätä kirjoitan itselleni yllättäen langenneessa yövuorossa mutta aamuauringon jo pilkistäessä ikkunasta. Itse asiassa nautin tästä hetkestä. Oma rauha, kuppi kahvia, omien ajatusten parissa, heräillen uuteen alkavaan päivään.

Ottakaa ja antakaa aikaa sanoa asiakkaille, ystäville, läheisille, puolisolle, itselle: Olen tässä.

Onnellisia arjen hetkiä kaikille!

Teemu Rossi

---

Kirjoittaja työskentelee vastaavana ohjaajana nuortenkoti Aurorassa Ylitorniolla.