Työtoiminnan ohjaaja Ari Irjala on työskennellyt kehitysvammaisten parissa koko työuransa. Toiminta on muuttunut vuosien mittaan, mutta yksi pysyy samana: työssä pärjää, kun muistaa huumorin.

Hoivatien työ- ja päivätoiminnan verstaassa Muhoksella on kiloittain kiharaista kuparilankaa, laatikoittain tiensä päähän tulleita autoradioita ja runsaasti rypistettyjä tietokoneen kovalevyjä.

– Puramme täällä sähkö- ja elektroniikkaromua. Ohje on, että niin pitkälle puretaan, kun vain löytyy avattavia ruuveja. Erilaiset ruuvinkannat voivat aiheuttaa haasteita, mutta minä autan niissä, työtoiminnan ohjaaja Ari Irjala, 61, hymyilee.

Pihapiiri on Irjalalle tuttu, sillä hänen isänsä johti kehitysvammalaitos Toivola-kotia jo Irjalan ollessa lapsi.

– Kehitysvammaisten keskellä eläminen on aina ollut minulle arkipäivää. Heidän kanssaan pelasin lapsena jalkapalloa ja touhusin kaikenlaista. Ei minulle kukaan ihminen ole koskaan ollut toista arvokkaampi. Jokaisella on omia taitoja ja vahvuuksia.

Yksi Irjalan vahvuuksista tuntuu olevan mukavuus.

– Ari on niin mukava, sitä saan kuulla. Tosin seuraavassa hetkessä voidaan olla myös aivan päinvastaista mieltä. Ylipäätään tässä työssä saa kuulla palautteen, hyvän ja huonon, saman tien ja suodattamattomana, Irjala nauraa.

Ennen hoidettiin eläimiä ja viljeltiin maata

Työ- ja toimintakeskus VillaVakassa on monenlaista toimintaa henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt kehitysvamman, psyykkisen sairauden tai neuropsykiatrisen häiriön takia. Purkaamon lisäksi on muun muassa kutomo, keramiikkapaja, puupuoli, musiikkia ja liikuntaa. Ulkotyöryhmä on tänään leikannut nurmikon ja korjannut porrasaskelman tulevia juhlia varten.

– Kun olin lapsi, täällä oli hevosia ja lehmiä ja tien toisella puolella sikala. Tehtiin peltotöitä ja kasvatettiin keräsalaattia useammassa kasvihuoneessa, pottuja ja punajuurta kasvoi pelloilla. Ajat ovat tuosta muuttuneet. Nyt pellot on vuokrattu ulkopuolisille.

Ajat ovat muuttuneet yhteiskunnassa ylipäätään, ja se näkyy Irjalan mukaan luonnollisesti myös vammaispalveluissa.

– Emme me ole mikään yhteiskunnasta erillinen osa. Samat ongelmat, kuten nyt vaikkapa päihdeongelmat, näkyvät meillä niin kuin muuallakin yhteiskunnassa. Motivaatiota työntekoon löytyy myös vähän vaihtelevasti etenkin nuoremmalta ikäpolvelta, Irjala miettii historiaa ja muutoksia.

Työ- ja päivätoiminnan merkitys on asiakkaille tärkeä.

– Kyllä siinä tärkein juttu on se, että se rytmittää päivää ja tulee lähdettyä liikkeelle. Monella saattaisi muuten tulla elettyä ihan Salkkareiden rytmiin. Tärkeää on myös huolenpito. Kyllä meiltä aika pian kysellään perään, jos joku ei ilmesty paikalle.

Puutarhalta puhelintytöksi ja päivätoimintaan

Irjalalle oli aikanaan helppo ratkaisu jäädä lukion jälkeen tuttuun pihapiiriin töihin.

– Jo lukioaikana tein kunnostustöitä ja olin töissä puutarhalla. Puhelintyttönäkin ehdin olla muutaman kuukauden, ja parikymmentä vuotta asumisyksikössä. Nyt olen ollut 17 vuotta työ- ja päivätoiminnassa. Vaikka teen samaa työtä samojen kavereiden kanssa, on päivissä kyllä vaihtelua. Tässä työssä pärjää, kun ei ota itseään liian vakavasti ja huumoria riittää, Irjala nauraa.

Asiakkaiden kanssa tullaan tutuiksi.

– Kyllä täällä käydään läpi surut ja ilot. Olen monelle vähän niin kuin opettaja, isä ja äiti samassa paketissa. Sosiaalista pelisilmää tarvitaan esimerkiksi sen suunnittelussa, kenellä sujuu työnteko kenenkin kanssa. Sääntöjen on oltava selkeät. Työntekijöitä saatetaan koittaa provosoida, mutta siihen ei pidä lähteä mukaan.

Kehitysvammaisilla sosiaaliset piirit ovat pienet, joten yksittäisen ihmisen merkitys elämässä on suuri. 

– Monet moikkailevat vielä vuosienkin jälkeen.

Teksti: Kati Valjus
Kuvat: Mikko Törmänen