Urakaista on uraohjaus- ja uudelleensijoituspalvelu työntekijälle, joka tarvitsee ohjauksellista tukea urasuunnitteluun oman osaamisen kehittämiseksi tai uudelle uralle suuntaamiseksi. Palvelu tarjoaa tukea vahvuuksien, osaamisen ja eri vaihtoehtojen kartoittamiseksi myös tilanteessa, jossa työntekijä tarvitsee uraohjausta terveydellisistä syistä.
Palvelusta saat osaavan ammattilaisen keskustelukumppaniksi ja tukihenkilöksi oman tilanteesi pohtimiseen. Urasuunnittelun tavoitteena on edistää ja tukea omia yksilöllisiä prosesseja ammatillisessa kehittymisessä ja työssä jaksamisessa. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa myös oman työnantajan kanssa sopivan tehtävän löytämiseksi.
Urakaista-palvelun kautta tuetaan omassa työssä oppimista ja kehittymistä esimerkiksi täydennyskoulutuksen avulla, työn kierrolla tai räätälöidyin tehtävin. Sopivat suunnat voivat olla myös täysin uusissa tehtävissä, uudelleen kouluttautumisessa tai kuntoutuksen poluilla. Tavoitteena on ammatillinen kasvu ja työhyvinvointi.
Täytä lomake, otamme sinuun pian yhteyttä.