Siirry sisältöön

Annika Toiviainen

Erityisohjaaja
Olen koulutukseltani sosionomi (AMK) sekä neuropsykiatrinen valmentaja. Olen suorittanut myös mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon. Hoivatiellä olen työskennellyt nuorten aikuisten parissa vuodesta 2021 lähtien, sitä ennen ohjasin erityisryhmien asumisvalmennuksessa itsenäistyviä nuoria.

Menetelmällinen suuntautumiseni pohjautuu dialogisen ohjauksen viitekehykseen ja työotteeni on lempeän kannustava ja sensitiivinen. Minulle on tärkeää, että nuori tulee kohdatuksi omana arvokkaana itsenään ja kokee pystyvänsä ilmaisemaan itseään sekä olemaan läsnä sellaisena kuin on. Luottamuksellisen yhteistyösuhteen muodostuminen sekä huumorin hyödyntäminen ovat työskentelyni kulmakiviä.

Valmennuksen tavoitteena on löytää jokaiselle se itselle sopiva polku edetä kohti omannäköistä elämää. Asetamme valmennuksessa juuri sinulle sopivat tavoitteet, joita kohti kulkea yhdessä. Liian pieniä tavoitteita ei ole, pienikin muutos voi olla merkittävä arjen sujuvoittamiseksi. Tärkeää on, että opit hahmottamaan tavoitteiden lisäksi myös omat voimavarasi sekä kuormituksen rajasi ja kunnioittamaan niitä.
Annika Toiviainen