Siirry sisältöön

Anna Nieminen

Uraohjaaja
”Meillä on kaksi korvaa ja yksi suu, joten meidän tulisi kuunnella enemmän kuin puhua”. Näin viisaasti on todennut joku muinainen heppu nimeltään Zenon Kitionilainen. Tämä ja se, että jokainen ansaitsee tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi, ovat kaiken ohjaustyöni perusta. Uskon, että ihan jokaisella meillä on mahdollisuus löytää oma elämäntehtävänsä ja olla sitä kautta hyödyksi myös muille. Se tapahtuu, kun ensin löytää omat vahvuutensa ja sen paikan, missä vahvuuksiaan pääsee mahdollisimman paljon hyödyntämään. Tässä prosessissa olen mielelläni auttamassa ja rinnalla kulkemassa. Olen työskennellyt monipuolisissa ohjaus-, valmennus- ja opetustehtävissä pian kymmenkunta vuotta. Koulutustaustani on kasvatustieteistä. Työssäni nautin eniten ”myötäylpeyden” tunteesta – siitä, kun huomaa, että asiakas iloitsee saavuttaessaan omia tavoitteitaan ja itse on saanut jollakin, pienelläkin tapaa olla myötävaikuttamassa asiaan. Tai olla edes paikalla seuraamassa, kun tällaista tapahtuu - jaettu ilo on paras ilo!
Anna Nieminen