Ryhmäasuminen on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille, joilla on ympärivuorokautinen ohjauksen, avun ja tuen tarve. Kehitysvammaisen lapsen tuen tarve voi liittyä esimerkiksi neuropsykiatrisiin, mielenterveydellisiin tai sopeutumiskäyttäytymisen haasteisiin.
Fantissa tarjoamme jokaiselle lapselle strukturoidun, turvallisen ja tavallisen arjen. Meille on tärkeintä mahdollistaa jokaiselle lapselle osallisuus ja toimijuus hänen omien voimavarojensa mukaan. Arjessa havainnoimme lapsen vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita, joiden kautta tuemme lapsen osallisuutta ja itsemääräämisoikeuden toteutumista.
Työskentelyssä käytämme perhekeskeistä työotetta, jossa huomioidaan perheen voimavarat ja rooli lapsen arjessa. Perhe osallistuu aktiivisesti päätöksentekoon, tavoitteiden asettamiseen ja palvelujen suunnitteluun.
Nuorten Ystävien peruskoulu sijaitsee samassa pihapiirissä. Omavalvontasuunnitelma ja raportointi.Oiva-raportti
Jokaiselle lapselle ja nuorelle laaditaan yksilöllinen, selkeä viikko-ohjelma arjen hallinnan tueksi. Päiviin sisältyy ohjatusti harrastuksia, kerhoja, retkiä ja yhteistä tekemistä. Lasten itsemääräämisoikeus on keskeisessä osassa arjessa. Lapset osallistuvat viikoittaisissa yhteisöpalavereissa arjen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tarvittaessa käytämme puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja lapsen vuorovaikutuksen, kielen kehityksen ja arjen sujuvuuden tukemiseksi. Arjessa vahvistamme lapsen emotionaalista kehitystä tukemalla tunnetaitoja, vuorovaikutusta ja itsesäätelyä.
Käytämme traumasensitiivistä lähestymistapaa, jossa tunnistamme vaikeiden elämänkokemusten vaikutukset lapsen tai nuoren käyttäytymiseen ja hyvinvointiin. Luomme turvallisia, kunnioittavia ja voimaannuttavia kohtaamisia sekä vahvistamme turvallisuuden tunnetta ja myötätuntoista ymmärrystä lapsen tilanteesta.
Tukemisessa hyödynnämme psykofyysistä lähestymistapaa, jossa huomioidaan kehon ja mielen yhteys. Tuemme vireystilan säätelyä, kehotietoisuutta ja emotionaalista turvallisuutta, mikä edistää toimintakykyä, osallisuutta arjessa ja itsesäätelytaitojen kehittymistä.
Täytä lomake, otamme sinuun pian yhteyttä.