Siirry sisältöön

Tarinoita Hoivatieltä

Artikkeli

Vesperkodissa puhalletaan yhteen hiileen

Susanna Pohjanvälke työskentelee Hoivatien Vesperkodin palveluvastaavana Oulussa. Pohjanvälkkeelle työ on rakasta, ja työnkuvassaan hän painottaa eteenkin arkisten asioiden merkitystä.
Artikkeli

Omaishoitoperheiden kotikuntoutuksella hyvinvointia ja jaksamista arkeen

Hoivatien kotikuntoutus on tarkoitettu Oulun kaupungin kanssa omaishoidon tuen sopimuksen tehneille omaishoitajille ja hoidettaville. Sen tavoitteena on edistää toimintakykyä, hyvinvointia ja kotona jaksamista mahdollisimman pitkään.
Artikkeli

Oppia tulevaisuuden tekemiseen

Sara Sirkeinen suoritti marraskuussa 2023 kolmen viikon mittaisen perushoidon harjoittelun Hoivatien ikääntyneiden yksikössä, Oulun Heinäpään Vesperkodissa. Harjoittelu on osa Sirkeisen ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaopintoja.
Artikkeli

Päivätoiminta edistää ikääntyneiden toimintakykyä

Hoivatien päivätoiminta on Oulun Vesperkodissa järjestettävää ennaltaehkäisevää ja kuntoutumista tukevaa toimintaa, jolla edistetään ikääntyneiden toimintakykyä, henkistä vireyttä ja sosiaalisia suhteita.
Artikkeli

Tänne on hyvä tulla töihin

Kesäkaudella alan opiskelijoilla on iso merkitys Veljeskodin arjessa. Veljeskodin palveluvastaava Eeva Määttä kiittelee kesän 2022 kesätyöntekijöitä.
Blogi

Tähtihetki työssäni

Työn kiireessä unohtuu usein eräs asia. Tähtihetki. Milloin viimeksi koit sen työssäsi?
Blogi

Arvokas vanhuus

Meitä omaisia on satoja, tuhansia, joiden isä, äiti tai isovanhempi on vanhus, joka asuu tehostetun palveluasumisen yksikössä, on kotihoidon piirissä tai pärjää vielä ilman ulkopuolista apua kotonaan. He ovat ansainneet arvokkaan vanhuuden, ja me kaikki o