Siirry sisältöön

Tarinoita Hoivatieltä

Artikkeli

Vesperkodissa puhalletaan yhteen hiileen

Susanna Pohjanvälke työskentelee Hoivatien Vesperkodin palveluvastaavana Oulussa. Pohjanvälkkeelle työ on rakasta, ja työnkuvassaan hän painottaa eteenkin arkisten asioiden merkitystä.
Artikkeli

Uutta oppimassa – Filippiineiltä Suomeen

Hoivatien Kotiranta Muhoksella on koti ympärivuorokautista tukea ja ohjausta tarvitseville aikuisille kehitysvammaisille. Tänä syksynä Kotirannan asukkaat saivat kaksi uutta ohjaajaa filippiineiltä.
Artikkeli

PikkuKarelia on erityistä tukea tarvitsevien lasten koti

PikkuKarelia on tarkoitettu lapsille, jotka eivät pysty asumaan lapsuudenkodissaan tai ammatillisessa perhehoidossa.
Artikkeli

Elämäntarina-vihkonen muistuttaa tärkeimmistä

Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Riitta Leinonen on asunut Hoivatien Rantakodissa jo 17 vuotta. Päivää rytmittävät kymppikahvit, Kainuun Sanomat ja kirjastoauto.
Artikkeli

Nämä ihmiset!

VillaKapteeni Turussa on turvallinen, kodinomainen ja lämminhenkinen koti vahvaa tukea ja ohjausta tarvitseville kehitysvammaisille ja autismikirjoon kuuluville aikuisille henkilöille.
Artikkeli

Värikästä, ammatillista, lämmintä!

Millaista työ vammaispalveluiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä oikeasti on?
Artikkeli

Tällä työllä on merkitystä

Työ palkitsee monellakin tapaa mutta parhaita ovat hetket, kun lapsi löytää välineet itsensä ilmaisuun. Kun puhumaton lapsi vuosien harjoittelun jälkeen sanookin sanan ja puhetta alkaa hiljalleen syntyä, onhan se aivan mieletöntä!
Artikkeli

Ylpeästi töissä Hoivatiellä

Wille Nurmiranta viihtyy työssään VillaVantaalla. Alun perin Nurmiranta tuli VillaVantaalle työharjoitteluun huhtikuussa 2018 ja varsinaiset työt hän aloitti vuotta myöhemmin.
Artikkeli

Tänne on hyvä tulla töihin

Kesäkaudella alan opiskelijoilla on iso merkitys Veljeskodin arjessa. Veljeskodin palveluvastaava Eeva Määttä kiittelee kesän 2022 kesätyöntekijöitä.
Artikkelit

Ohjaajan rooli on suuri ihmisoikeuksien toteutumisessa

Vammaispalvelussa asiakkaiden ihmisoikeudet toteutuvat arjessa, kun työntekijät ovat ne toiminnassaan sisäistäneet. Asumisyksiköissä ympärivuorokautista tukea tarvitsevien ihmisten kohdalla ohjaajien rooli korostuu.
Blogi

Tähtihetki työssäni

Työn kiireessä unohtuu usein eräs asia. Tähtihetki. Milloin viimeksi koit sen työssäsi?
Artikkeli

Kotirannassa eletään asukkaidensa näköistä elämää

Asukkaiden päiviin mahtuu paljon tekemistä jokaisen oman mielenkiinnon ja mahdollisuuksien mukaan.